maanantai 18. heinäkuuta 2011

Remontti aloitettu!

Saimme vietettyä ihanan hääpäivän, ja aloitimme remontin kesäkuun lopussa. Mies oli kaksi viikkoa lomalla, jolloin tehtiin tosi pitkää päivää yömyöhään saakka. Aloitimme remontin keittiöstä lattiasta/rossipohjasta. Siellä oli muutama sortunut hirsi, joten jouduttiin purkamaan koko lattian maahan saakka.
Ensimmäisenä piti tehdä:

- keittiön raivaus, häälahjojen ja -tavaroiden pakkaus, samoin kaiken irtotavaran poisvienti
- alakaappien pakkaaminen pahvilaatikoihin
- huonekalujen poisvieminen
- sähkömies kävi irrottamassa sähköhellan
- puuhellan roudaaminen ulos (huhhuh mikä homma.. pari tuntia meni)
- tilapäiskeittiön "tekeminen" makkariin
- keittiön alakaappien purkaminen
- tapettien ja puolipaneelin irrottamista
- keittiön kaakeleiden irrottaminen

Näiden jälkeen päästiin oikeisiin purkutöihin. Ensin piti aloittaa lautalattian purkamisesta tietenkin, minkä mies hoiti. Kovaa hommaa, minä sitten heittelin lautoja ikkunasta pihalle. Aika paljon jouduttiin juoksemaan asioilla, yleensä minä lähdin jos pystyin yksin, mutta myös ajelemaan Turkuun asti Bauhausiin hakemaan remonttitarvikkeita ja etenkin työkaluja!

Lautalattian purkamisen jälkeen alta paljastui lasivillalevyjä, ja päästiin niitä purkamaan. Siinä ei kovin kauaa mennyt. Pahin työ oli sen jälkeen, kun alla oli sahanpuruja, turvetta ja sammalta. Kaikki se säkitettiin jätesäkkeihin, se oli kyllä rankin homma. Meillä tais mennä siihen 3-4 päivää, sellasta 10-12 tuntista työpäivää tehden. Säkkejä tuli yhteensä 120 ja ne piti raahata aina pikkuhiljaa talliin suojaan. Säkit rei'itettiin ja jätettiin auki, että pääsevät hengittämään ja ne voi käyttää uudelleen.

Sen jälkeen revittiin vanha tervapaperi tms pois, ja alta paljastui vanhat alkuperäiset lankut, joiden reunoilta näkyi maahan (ei ihme, että talvella oli kylmä lattia). Ne oli kyllä päällisin puolin hyvässä kunnossa, mutta päätettiin purkaa ne silti, et saadaan tiiviimpi laudoitus siihen ettei vedä.

Tässä muutamia kuvia näistä purkuhommista.





Keittiö siirtyi väliaikaisesti makuuhuoneeseen


Vanha seinä/tapetti paljastui, mikä on ollut ennen 80-luvun remonttia (lasten piirroksia seinillä)



Puuhellan raahaamiseen meni pari tuntia, painoi aika lailla




Kaakeleiden irroitusta



Seinistä paljastui lasivillaa ja muovia... joka lähtee seuraavaksi pois ;)


Ei saatu lattiaa valmiiksi kahden viikon aikana, vaikka töitä tehtiin. Aika kauan meni siinä, kun asennettiin lautapohjaa + puukuitulevyä. Sen jälkeen eristeiden levitys, ja päällimmäiseksi selluvillaa. Nyt olemme saaneet laitettua jo osittain bitumipaperia ja lastulevyjä, torstaihin mennessä pitäis lattia saada umpeen. Eiköhän se onnistu, kun ei tuossa lastulevyn asennuksessa kovin kauaa mene.


maanantai 23. toukokuuta 2011

Kesällä alkaa remontti

Kunhan saamme häät alta pois, ja häämatkalla on käyty niin aloitamme kotimme remontin. Nyt onkin ollut aikaa miettiä sisustusta ja kaikkia niitä asioita, millaiseksi kotimme halutaan. Koska talomme on vanha, 1910-1920 rakennettu (tarkkaa vuotta ei tiedossa) niin emme halua ainakaan alakerrasta kovin modernia vaan enemmänkin maalaisromanttista. Tosin kaikki tietysti on uutta mitä tänne ostetaan, mutta tarkoituksella ei modernia haluta. Ensin olisi tarkoitus purkaa lattia, jotta nähdään hirsirakenteiden kunto ja voidaan korjata lahot/sortuneet hirret. Uusi lautalattia tehdään tilalle. Remontoimme käytännössä kaiken mitä täällä voi remontoida, pinnat siis, puretaan ainoastaan lattia + ulkolaudoitus. No hommaa siinäkin on. Tässä muutamia kuvia millaiseksi ollaan suunniteltu huoneita.. tai millaiset olisi hienot :)

Tämän tyylinen laudoitus on kylläkin nyt muotia mutta meistä hieno ja vähän kylpylämäinen. Katsotaan jos saisi kuituvaloja kattoon tai lauteisiin.
Tällainen suihku halutaan

Laattapiste collectionin ceasar-mallisto on todella upea, mutta näin massiiviseen ei meillä riittäisi rahat. Katsotaan jos saatais nuo laattat, boordi ja kehys edes, ois tosi upea :)

Keittiöstä tulee ns. maalaisromanttinen. Aikaisemmin ajateltiin aina, että halutaan pähkinänväriset puukaapit tai tummaa puuta, mutta mä ihastuin (ja nyt mieskin) valkoisiin kaappeihin. Ehkä vuokralla asuessa on ajatellut,  että "ei kiitos enää koskaan valkoisia kaappeja" mutta onhan ne keittiöt olleet kokonaisuudessaan tylsiä. Tässä muutama kuva millainen halutaan. Ruokapöytä ikeasta.

Tämä kuva on keittiötukku.org -sivustolta. Aivan ihana! Osittain halutaan lasiovet, ja kaikkiin muihin sitten tuollainen kaiverrus. Taso tulee liimapuulevystä.

Stornäs -ruokapöytä Ikeasta 6-10 hengelle.

Ja nämä Ingolf -tuolit ostetaan pöydän kaveriksi, sopii väritykseltään keittiön kaappeihin.
Vuolerin Leipuri-leivinuuni halutaan keittiöön


Olen surffaillut kaikenlaisilla maalaisromanttisilla sisustuskauppasivuilla, ne on aivan upeita! Tajusin myös, että tässä ihan lähellä on upea vanha aitta tai navetta, mikä on muutettu sisustuskaupaksi. Täytyypä mennä käymään! Keittiöön tulee ehkä valkoinen puolipaneeli, tai sellainen keittiössä nyt itse asiassa on. Katsotaan kannattaako sitä purkaa vai kunnostaa vain (se tosin on laitettu muutama vuosi sitten vasta). Tapetit kyllä menee vaihtoon keittiössä.

Kunhan saadaan alakerta kuntoon, niin voidaan alkaa miettiä yläkerran sisustusta. Suurin homma tulee olemaan portaissa, kun pitää tehdä reikä tuohon eteisen kattoon ja purkaa yksi väliseinä, mihin ne portaat sitten tulevat... mies aikoo nekin tehdä itse niin säästyy rahaa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kuulumisia

Eipä ole remontti vielä alkanut, niin en ole täälläkään käynyt kirjoittelemassa. Hyvin ollaan kotiuduttu ja ihmiset ovat tykästyneet kotiimme. Alustavasti suunnitellaan remonttia kesälle, ja ollaan pikkuhiljaa päädytty siihen tulokseen, että rempataan alakerta ensin eli avataan lattiat jotta pystytään korjaamaan mahdolliset rakennevauriot ja uusimaan lahot hirrenpätkät. Ja julkisivuremontti on toinen suht kiireellinen, niin nähdään mitä laudoituksen alla on ja saadaan se uusittua, on meinaan tosi huonokuntoinen ja kulunut.

 Kesän remonttia hankaloittaa se, että menemme naimisiin ennen juhannusta ja lähdemme juhannusviikoksi häämatkalle. Ennen sitä ei todella aiota remonttia tehdä, kun hääjärjestelyt vievät ajan. Mutta täytyy tehdä suunnitelma, miten siitä jatketaan. Anoppi ja appi ottavat kuulemma mielellään meidän kissat hoitoon sinne 1-2 kuukaudeksi, kun ovat sisäkissoja niin ei niitä täällä voi lattiaremontin  ajan pitää. Kanit saadaan ulkorakennukseen siksi aikaa jos tarvetta. :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pohjapiirrokset

Alakerta

Yläkerta

Kotiutumisesta

Ollaan saatu purettua muuttolaatikot ja jätesäkit, ja koti näyttää meidän kodilta. On tämä kyllä ihana talo ja ihanalla paikalla, ihailen maisemia päivittäin :) Tänäänkin on aurinko paistanut ja lämmittänytkin, tuo lähin tie on ihan sula jo ja muistuttaa kyllä kesän tulosta! Käytiin miehen kanssa kävelyllä ja muutenkin omalla pihalla katselemassa. Pihallamme on paljon puita ja pensaita, mm. katajaa, hopeapajua, korallikanukkaa, mänty, koivuja. Edelliset omistajat ovat istuttaneet kukkasipuleita ja tehneet jonkunlaisen kukkapenkin eli keväämmällä nähdään mitä sieltä nousee :) Aiotaan tuohon peltopläntille istuttaa ainakin salaattia, porkkanoita, vähän perunaa (syödään aika harvoin mutta uudet on hyviä) ja yrttejä.

Käytiin tänään myös yläkerrassa suunnittelemassa huonejärjestelyä. Siellähän on jo valmiina seinien eristeet, lattialevyt, pistorasioiden paikat ja johtoja laitettu, seinärakenteet tehty ja kylppärin putket asennettu. Suurimman homman edelliset asukkaat ovat siis tehneet. Sieltä on löytynyt vanhoja lehtijuttuja ja kauppapapereita, kun tässä talossahan on toiminut kauppa 1920-1970 eikä tuolloin osuuskaupan aikana tässä ole ollut asukkaita. Lähetystunnuksia yms löytyi yläkerrasta siis ;) Ihan hauskoja. Ajattelin kehystää tauluksi vanhan lehtijutun (mainospalsta).

Yläkertaan tulee kaksi makuuhuonetta, pieni oleskeluhuone miehelle (piirustuspöytä + pelinurkka), aulatilaa, molempien makuuhuoneiden päätyyn varastotilaa/vaatehuone, kylpyhuone  (sis.wc) ja tietysti portaat (ei vielä ole muuta kuin kylmävaraston puolelta). Alakerrassa tulee sitten olemaan kaksi makuuhuonetta, olohuone, tupakeittiö, kanien pikkuhuone, wc, kylpyhuone ja sauna sekä kaksi eteistä.
Pitäis riittää meille hyvin :D

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Remonttilista

Tässäpä lupailemani lista remonteista, jotka ovat edessä.

Sadevesiohjaus
  •  rännit
    • otsalautojen maalaus
  • salaojat
  • mahdollisen kaadon teko pihalle
    • ojien teko?
  • rossipohjan kaivaminen syvemmäksi
  • lumiesteiden asennus katolle
    • kattotikkaiden asennus
    • talotikkaiden asennus
  • ikkunoiden tippalautojen uusiminen
Talon rakenne
  • rossipohjan täydellinen tarkastus
  • lattian vinouden selvittäminen
  • julkisivulaudoituksen uusiminen
    • ikkunapielien maalaus
  • ilmanvaihdon parantaminen
    • korvausilmaventtiilit
    • koneellinen poistoilma saunaan?
  • kosteusongelmien selvittäminen
    • lattian uusiminen
    • eristeiden vaihto lattiaan
    • julkisivulaudoituksen uusiminen
  • portaiden rakennus yläkertaan
  • toisen hormin käyttöönotto
Talon sisätyöt
  •  keittiöremontti
    • kaapistojen ja tasojen uusiminen
    • leivinuunin muuraus
      • pohjan vahvistaminen?
  • väliseinän rakentaminen toiseen huoneeseen
  • saunaremontti
    • putkityöt (pesukoneen paikan siirto)
  • alakerran lautalattian asennus
  • olohuoneen ja makuuhuoneen pintaremontit
Ulkotyöt
  • pihasuunnitelmat
  • terassin rakentaminen
  • ulkorakennuksen kunnon selvitys
  • istutukset
    • omenapuut
    • marjapensaat
    • kasvimaa
    • kukkapenkit
  • lipputangon hionta ja maalaus
  • kanien kesäasumuksen teko
  • grillin muuraus
  • valaistus
Yläkerta ja varasto
  •  lopullisen pohjapiirroksen miettiminen
    • seinärakenteiden muuttaminen?
  • eristäminen
  • sähkötyöt
  • seinälevyjen asennus
  • portaiden rakennus
  • seinän rakentaminen nykyisten portaiden yläpäähän (ylhäälle jää kylmävarastotilaa seinän taakse)
  • kylpyhuoneen laitto
  • pintojen laitto
     

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kuvia kodistamme

Ovi ja etupihaa :) Ihana lyhty oli ensimmäinen ostos kotiimme pari kk sitten ;)


Ulkorakennus ja koiratarha.

Laudoitus menee vaihtoon kokonaan jossain vaiheessa.

Eteinen



Näkymää saunan ikkunasta


Suuri tupakeittiö



Olohuone

Näkymää makuuhuoneen ikkunasta

Kylmävarastosta pääsee vintille, myöhemmin rakennetaan yläkertaan portaat menemään sisäeteisestä

Osittain rakennettua yläkertaa. Eristeet laitettu, seinärakenteet tehty, lattialevy laitettu. Ikkunat uusittu.

Tältä yläkerrassa näyttää nyt. Sinne tulee 2 makuuhuonetta, aulatilaa, vaatehuone sekä kylpyhuone.

Maalaismaisemaa yläkerran ikkunasta.
Tältä kodissamme näyttää. Täällä on aivan ihanaa, jotenkin niin idyllistä ja rauhoittavaa :) Hommaa kyllä riittää, ja eniten yllättänyt on talon vinous, ja lattian vinous.. emme tiedä onko talo joskus painunut, vai onko rakenteissa romahtaneita hirsiä, vai mistä epätasaisuus johtuu. Onneksi talon alle pääsee ryömimään, se on rossipohjassa suuri etu.

Tärkein remontti onkin saada talon rakenteet kuntoon, jotta saamme tästä meille pitkäikäisen kodin!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Muutto ohi..

Onneksi! Huhhuh, mikä homma! Olin kolme päivää lomalla ennen muuttoa, ja käytin kaiken aikani tehokkaasti pakkaamiseen ja siivoamiseen. Kova homma pyyhkiä kaikki kaapit, hyllyt, listat, ovet ja oven karmit yms. Sunnuntaina oli tosiaan muutto, ja klo 7.45 aamulla herättiin. Klo 9 mies haki vuokraamamme pakettiauton ja sillä aikaa ehdin tyhjentää melkein kokonaan häkkivarastomme sisällön kerrostalon eteiseen. Pari tuntia pakattiin autoa ja kaksi miehen kaveria tuli sitten muuttoapuun. Kaksi reissua he teki uuteen kotiimme, yhteen suuntaan matkaa oli noin 30km. Sillä aikaa mä siivoilin ja pakkailin viimeisiä tavaroita asunnossamme. Kisuilla oli jälleen ihmeteltävää tyhjenevässä kodissa, molemmat stressasi kauheasti et mitä tapahtuu.

Kolme reissua yhteensä piti tehdä, ja klo 20.30 mies lähti palauttamaan pakettiautoa nopean tyhjennyksen jälkeen, koska klo 21 pakun piti olla palautettuna! Eli tosi tiukille meni, eikä oltu ehditty edes syömään koko päivänä. Mies haki asunnolta vielä viimeiset tavarat ja tuli kymmeneltä illalla pitsojen kanssa kotiin. Mentiin vielä saunaan ja ihan järkyttävän väsyneinä käytiin nukkumaan. Oli kyllä todella raskasta herätä maanantaiaamuna klo 6.30 töihin, monen päivän raskaan työn jälkeen. Koko viikko oikeastaan on mennyt ihan hirveässä väsymyksessä, vaikka olen nukkunut 7-8h joka yö. Töiden jälkeen ollaan tehty kovasti töitä, ja keittiön 10 laatikkoa tyhjennettiin parissa päivässä. Jätesäkkejäkin olen ehtinyt jo muutaman tyhjentää.

Puita ollaan saatu pilkkoa (tai mies on saanut;)) ja puuhellaa lämmittää - täällä maalla on ihanaa kaikesta muuttorumbasta huolimatta!!! Maisemat ovat aivan ihania, ja naapurin hevoset ulkoilevat tuossa vieressä. Kissat itse asiassa pelästyi niitä, toinen murisi vihaisena ja toinen juoksi täristen piiloon. Sopivasti sattui kelit lauhtumaan, niin täällä sisällä ei kylmä ole lainkaan, mitä kuulemma kylmillä pakkasilla oli edellisen omistajan mukaan.

Remonttia täällä kyllä riittää, voisin jossain vaiheessa tehdä listaa kaikesta remontista... ei ihan pelkkää pientä pintaremonttia ;) Vähän kauhistuttaa työn määrä, mutta mies onneksi rauhoittelee ja odottaa remonttia innokkaastikin.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Viimeiset pakkaamiset

Enää yksi kokonainen päivä ja 2 yötä asumista vuokrakämpässä. Jee! Alkaakin hieman kyllästyttää nää rumat vanhanaikaiset tapetit ja valkoisuus joka puolella ;) Ei huonekaluilla kyllä pelkästään saa kodista kodikasta, se vaatii niin paljon muutakin, eikä se jotain ole muovimatot tai valkoiset keittiönkaapit... No onneksi päästään remontoimaan talosta juuri sellainen, missä me viihdytään.

Pakkaaminen on sujunut hyvin ja rauhallisesti, nyt viikon ajan ollaan pakattu vauhdikkaasti ja 43 täyttä laatikkoa jo kasassa. Olen pessyt uunin, peilit, ikkunat sisäpuolelta, liesituulettimen, makuuhuoneen ja keittiön kaapit ja hyllyt, tampannut matot, pyyhkinyt pölyjä tyhjiltä huonekaluilta, imuroinut ym tässä kahden päivän aikana. Huomenna on vielä edessä viimeisten lamppujen irrotus, samoin verhojen poisotto, ja täytyy myös siirtää jääkaappi ja hella paikoiltaan jotta saadaan takaa siivottua. Sunnuntaiaamuna on pakattava jääkaapin ja pakastimen sisällöt, sekä pakattava eläinten tarvikkeet, ruokakupit jne. Ja tietysti lakanat ja peitot/tyynyt. Kyllä me tästä selvitään :)

Sunnuntaiaamuna mies hakee pakettiauton ja on pyytänyt kahta kaveria auttamaan huonekalujen kantamisessa. Arvellaan, että kolme reissua riittää. Jos jotain jää niin ne saadaan sitten autolla tuotua. Talon entinen omistaja sanoi, että talossa on tällä hetkellä todella kylmä, joten saa nähdä miten pärjätään :D Kai siihen tottuukin, mutta nyt ollaan kyllä totuttu tosi lämpimään asuntoon niin alkuun voi palella aika lailla. Toivotaan, että kevät pian tulee. Ehkä ensi talvena on sit paremmat eristykset tai varaava takka.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Muutto lähestyy

Ajattelin nyt tehdä remonttiblogin uudesta talostamme, kun reilu pari viikkoa enää muuttoon! Voisin alkuun kertoa vähän itsestäni, eli olen 24-vuotias nainen, koulutukseltani sosionomi(amk) ja työskentelen päiväkodissa. Mieheni on 27-vuotias tietotekniikan tradenomi ja tekee myöskin oman alan töitä. Olemme seurustelleet 4,5 vuotta ja olleet vuoden kihloissa (parin päivän päästä on vuosipäivämme ;)). Kesäkuussa olemme menossa naimisiin (hääblogini tahdotaan2011.blogspot.com). Asumme Varsinais-Suomessa.

Syksyllä etsimme kovasti omakotitaloa, ja kävimmekin useissa kymmenissä talonäytöissä. Kuva tarkentui koko ajan siitä, millaista taloa etsitään, ja erityisesti mistä. Alkuun keskityimme kaupunkitaloihin, ja ajateltiin haluavamme jäädä lähelle kaupunkia asumaan. Kuitenkin naapuritalojen läheisyys ahdisti, samoin hinnat ja talojen kunnot, että päätimme laajentaa taloetsintää myös 30km säteelle kaupungista pienemmille paikkakunnille. Sitten alkoi unelmien koteja löytymäänkin, kun hinnat olivat edullisia kuntoon nähden ja taloissa oli yleensä iso piha ja naapurit melko kaukana kaupunkilähiöihin verrattuna.

Etsimme alkuun budjetillemme sopivaa taloa (pääsääntöisesti rintamamiestaloa), mutta jotenkin tuntui kurjalta muuttaa toisten remontoimaan taloon, kun ei se silloin tuntuisi omalta kodilta. Alettiinkin etsimään reilusti edullisempaa taloa, kuin mikä meidän maksimibudjetti oli, jotta saatais itse remontoida siitä juuri sellainen kuin halutaan. Täytyy myöntää, että muutaman kerran turhauduttiin kunnolla, kun tuntui ettei meille sopivaa taloa löydy mistään, kun hirveän monessa tuntui olevan perustusvaurioita tai kosteusvaurioita - eikä sellaista haluttu missään nimessä ostaa.

Oma kotimme löytyikin sitten maalta, 30km kaupungista ja 15km minun työpaikalta. Jo ilmoituksen luettua rakastuimme taloon, ja odotukset olivat korkealla. Talo on hyvin vanha puutalo, rakentamisvuodesta ei varmaa tietoa ole mutta 1920-luvun talona se myydään. Kuntokartoittaja sanoi, että luultavasti on vanhempikin ja sitä on laajennettu myöhemmin. Itse ihastuin talossa suureen tupakeittiöön ja suuriin huoneisiin, kun rintamamiestaloissa keittiöt olivat kovin pieniä. Talossa on alakerrassa noin sata neliötä: tupakeittiö, kylpyhuone + sauna, kaksi suurta huonetta (joista toinen ajateltiin jakaa väliseinällä ainakin aluksi). Talo siis myytiin kaksiona, mutta edelliset omistajat ovat alkaneet rakentaa ullakkoon asumistilaa ja siellä on tehty perusteet, eristeitä laitettu, lattia osittain ym. Huonejako on myös tehty. Sinne tulee kaksi makuuhuonetta ja vessa/kylpyhuone. Huoneiden välistä tilaa oli ajateltu varastoksi, mutta me vielä pohdimme jätämmekö sen aulatilaksi vai mitä teemme. Joka tapauksessa yläkerrassa on myös noin sata neliötä asumistilaa, ja portaat sinne menevät tällä hetkellä kylmävarastosta joten ne aiotaan purkaa ja tehdä uudet portaat menemään alakerran isosta eteisestä (ja osittain vaatehuonetta käytetään myös portaisiin). Sen jälkeen talossa on hyvin tilaa! Alakertaa aiotaan myös remontoida, samoin julkisivuremontti (lauta alkaa olla huonossa kunnossa) ja täällä blogissa koitan kirjoitella nimenomaan tästä remontista (mikä kylläkin tulee parisen vuotta kestämään). Edelliset asukkaat ovat onneksi päässeet aika pitkälle yläkerran rakennuksessa, samoin he ovat vaihtaneet katon ja siistineet pihaa. Myös ulko-ovi on vaihdettu.

Tontti on noin 3000 neliötä, ja ulkona on piharakennus (sis. autotalli + varastoa, viidelle hevoselle pilttuut!). Naapureissa on paljon hevostiloja ja myös ihan meidän tontin vieressä on hevosten ulkoilualue. Myös tämän talon jollain omistajalla on hevosia ollut, kun viisi pilttuuta on jäljellä. Varastosta löytyi myös mm. vanhat hevoskärry ja monta kymmentä hevosenkenkää! Tontista osa (1000-1500 neliötä) on viljelysmaata, missä ilmeisesti hevoset ovat aikanaan ulkoilleet, mutta nyt siihen saadaan vaikka minkä näköistä kasvimaata. Meillä itsellämme on kaksi kissaa ja kaksi kania, niin saadaan ainakin kaneille kasvatettua porkkanoita, salaattia ja kurkkua.

Lähin naapuri on noin 75m päässä, mutta niiden päätalo ei näy meidän talolle, lähinnä piharakennukset ja hevostalli. Toisella puolella meidän taloa onkin sitten pelkkää peltoa näkyvissä pitkälle. Tuo kaunis peltomaisema oli yksi tekijä, miksi rakastuin taloon. Tässä muutama kuva uudesta kodistamme.